Siirry sisältöön


Kumppanisi vastuullisuustyössä

Tulevaisuuden liiketoiminta on vastuullista, älä jää jälkeen.


Tuntuuko vastuullisuus vaikealta, pakkopullalta tai aikaa vievältä? 

Olet oikeassa – jos sen yrittää hoitaa yksin. 


Yritysvastuu on sitä, että yritys kantaa vastuunsa niin tuloksesta, ihmisistä, ympäristöstä sekä yhteiskunnasta. Vastuullisuus on oleellinen osa kestävää ja menestyvää liiketoimintaa. Taloudellinen, sosiaalinen ja ympäristöllinen vastuu kulkevat käsi kädessä. Ja fiksut yritykset hoitavat nämä kaikki.


Meneekö pää pyörälle vastuullisuusraportoinnin kirjainyhdistelmistä ja termeistä?

Ei hätää, olemme keränneet sinulle näppärän listan pk-yrityksille suunnatusta VSME (vapaaehtoisen) vastuullisuusraportin ympärillä pörräävistä termeistä. 
Lataa VASTUULLISUUDESTERMEISTÄ SELKOKIELELLÄ -opas maksutta.

Lataa opas täältä

Hyödyt yrityksellesi

Selkeä vastuullisuussuunnitelma ja tavoitteet tukevat kasvua ja rahoituksen saamista.
Vastuullisuustyö arjessa ehkäisee kilpailun esteitä ja täyttää raportointivaatimukset.
Parantaa työnantajamielikuvaa ja tuo mahdollisuuksia kustannussäästöihin.

Vastuullisuus on paljon muutakin kuin se mihin viskaat banaanin kuoret.


Jutellaanko?​​​​​​​​  


Palvelut yritysvastuusta vastaaville

VASTUULLISUUS
VIESTINTÄ



→ Vastuullisuusviestintä tekee kestävän työn näkyväksi. 


  • Strategia -ja sisältösuunnitelma
  • Sisällöntuotanto
  • Lehdistötiedotteet yms.
  • Tietoa vastuullisuudesta ja sen merkityksestä 
  • Viestintäsuunnitelma
  • Räätälöity toteutus yrityksesi tarpeisiin


TUTUSU TÄSTÄ

VASTUULLISUUS-ASIANTUNTIJA
Interim-palvelu


→ Kumppani arkeen ilman rekrytointiriskejä tai -paineita


  • Vastuullisuusstrategian toteutus ja kehitys
  • Vastuullisuusraportointi 
  • Henkilöstön ja aliurakoitsijoiden kouluttaminen  
  • Yhteistyö viranomaisten kanssa
  • Vie vastuullisuuden  käytäntöjä suoraan arkeen

KYSY LISÄÄ

VASARA - 
Vastuullisuus Avaimet käteen -paketti


→  Kattava ja kätevä ratkaisu pk-yritykselle vastuullisuustyön haltuun ottoon


  • Nykytilan kartoitus ja analyysi 
  • Olennaisanalyysi
  • Mittarit ja seuranta
  • Toimenpidesuunnitelma
  • Jatkuvuuden työkalut
  • Valmis vastuullisuusraportti yrityksen käyttöön 

TUTUSTU TÄSTÄ

Ei pelkkää vastuullisuusrapsaa, vaan liiketoiminnan lävistävää havannointia



Kiinnostuitko?

Täällä ollaan, ota yhteys!

Heidi Sikkilä

yrittäjä, myynti, markkinointi ja asiakkuudet

Soita 0400 568 900

heidi@operoiva.fi

Tuulia Keltto

yrittäjä, vastuullisuusasiantuntija

Soita 050 409 4519

tuulia@operoiva.fi

Operoivaan luottavat mm. nämä yritykset

Kasvua ja konkretiaa yhdessä asiakkaidemme kanssa.

Amm-e Oy
Trutec Oy
Vireklinikka Oy
Investigo Oy Ab
Metal Deco -Takalan konepaja Oy
EASY Kiinteistöpalvelut Oy
LVI-Asennus Kangas Oy